Raili Vornanen: "Voi ihme!"
19.9.-12.10.2007

Jo varhain lapsuudessani sain vaikutteita musiikkiin, tanssiin ja maalaustaiteeseen. Ankaran kasvatuksen kautta opin kunnioittamaan muita ihmisiä ja kaikkea elollista. Aiheita tauluihini ammennan luonnosta, matkoiltani, elämänkokemuksistani ja etenkin lapsuuteni rehevistä karjalaismaisemista – juuriani häpeilemättä.

Oppikoulun jälkeen en voinut ajatellakaan muuta kuin luovaa ammattia. Koin itseni kuin ”lastu lainehilla...” Haaveeni Ateneumissa opiskelusta kuitenkin romuttuivat nähdessäni kuinka ystäväni kamppailivat sisäänpääsykokeissaan. Jo siihen aikaan täytyi taiteilijan olla eräänlainen ehtymätön mehukannu. Haikeillen jatkoin Ateneumin aulassa hortoiluani ja kipsiveistosteni tekemistä.

Temperamentikas äitini katseli töitäni aikansa lopulta kuitenkin kimpaantuen. Luomukseni lentelivät kaaressa jokeen! ”Kannustaakseen” veteli hän minua vielä luutturätillä ympäri korvia. Kipsiä oli kaikkialla. Kuulen vieläkin ne raskaat molskahtelut. Silloin särkyi jotain sisimmässäni, mutta samalla myös jotain uutta kehittyi tilalle.

Sota-ajan lapsena tiedän mitä on todellinen köyhyys, pelko ja turvattomuudentunne. Kuitenkin jos saa kauneudentajun lahjana sekä pystyy sitäkontrolloidusti kehittämään samalla luontoa ja toisia ihmisiä rakastaen, ei yksinäisyyttä ja hylätyksijäämistä niin vaikeana ja syvänä koe.

Nyt eläkepäiviäni Suomen Kansallisoopperan kuorosta nauttien, on minulla vieläkin unelma kanssaihmisenä olemisesta. Siksi olen mielenlaadultani toiveikas; on vielä paljon lauluja laulamatta ja värikkäitä aiheita maalaamatta.

Tekniikkana öljy kankaalle. Kaikkien teosten koko ilman kehyksiä 80x65 cm paitsi "Viuluni", joka on noin 94x65cm